Etusivulle
KAIKEN SE KÄRSII, KAIKEN SE KESTÄÄ, 8/2 - 2005
Nimittäin vanha puuvene.
Hidas put-put keskimoottorivene muuttui vanhanaikaiseksi niihin
aikoihin kun kansalaiset uhrasivat murtomaahiihdon sauvakävelyn
ja laskettelun trendikkäälle alttarille.
Venemies, pieni tai suuri, haaveilee nopeasta, ja aina vain isommasta
veneestä. Jos puuvene ei ole sattumalta isompi hytillinen matkavene
tai harvinaisen häirikköelitistin silmäterä, viettää se talvikauden
peittämättömänä jossain rantalepikon tuntumassa.
Uusi ja kallis nelitahtiperätuuppari sensijaan on kotipihassa
makuuhuoneen ikkunan alla turvassa. Kesällä se viedään mökkirantaan,
johon aarretta varten on kaivettu höyrylaivan vetävä suojasatama,
ja josta sillä päristellään selälle kolme kertaa kesässä, niin että
sorsanpojatkin oppivat lentämään.
Puulla on ainutlaatuisia ominaisuuksia. Se joustaa ja taipuu ja sitä on
helppo työstää. Puu on painoonsa nähden lujimpia rakennusaineita
mitä yleisesti löytyy. Asiallisesti kyllästettynä se kestää lahoamatta
vuosikymmenet, lajista riippuen jopa vuosisadat. Ja jos se jostain
menee huonoksi, on se aina korjattavissa. Puhumattakaan että puu on
miellyttävä, luonnollinen ja esteettinen materiaali.
Uppoumarunkoinen put-put ei ole turhan nopea, mutta miksi huvikseen
vesillä liikkujan pitäisi pitää kiirettä? Lisäksi put-put syö kahvikupillisen
polttoöljyä siinä kun perämoottori hotkaisee kanisterillisen kallista
bensiiniä. Puuveneellä on vuosituhantiset perinteet, ja laineen liplatus
limisaumaisessa rungossa on musiikkia, jossa tunnistamme perimämme
ikiaikaisen kohtalonyhteyden luonnon kanssa.
Puuvene kestää paljon, mutta rajansa silläkin. Se saa olla vuosia
hoitamatta, mutta joskus ravistunut runko ei enää turpoa vedenpitäväksi.
Silloin Venemies hylkää sen, vaikka olisi vielä kohtuullisella vaivalla
laitettavissa. Autoa sopii kiillottaa ja nurmikkoa leikellä, mutta jostain
merkillisestä syystä vene on hankinta, jolle ei kuulu tehdä yhtikäs mitään.
Ennustan, että viimeistään kymmenen vuoden päästä tulee perinteinen,
kuidutettukin puufiskari olemaan eksoottinen näky rannoillamme.
Mutta hoitamattomana ja laiminlyötynäkin saa puupaatin upottaa
mereen, ja useimmiten turvottuaan muutaman päivän, on se taas
valmiina kantamaan omistajaansa syvyyksien päällä. Mikä saa ihmisen
hylkäämään uskollisen ystävän arvottomalla tavalla?
Julmaa sydämettömyyttää on kärsimys nähdä, ja rantamme ovat sitä
täynnään. Koska kriminalisoidaan vanhan puuveneen huono kohtelu?
Jokirannasta 28/1 -05. Tässä Joulukuussa.
Reposaari, 6/2 - 05
Vaikka onkin vanha ja kuidutettu, ylisuurella hytillä kuten aina ja kaiteet
elefantinkorvilla, on se kuitenkin uskollisena palvellut vuosikymmenet.
Hyttivene ei enää pärjää jäissä. Jokiranta 28/1 - 05. Miten saattaa?
Levon rantaan ajautui tammikuun myrskyssä puuvene. Ties kuinka
kauan se on kylkeään hakannut rantakivikossa, mutta reikään kun
sovitetaan sopiva laudanpala, on runko taas kuin uudenveroinen.
Kuvastakin näkee, miten terve ja kova vanha honkapuu on. 30/1 - 05
R.I.P. 6/2 - 2005