Etusivulle |
||
KURKIMAILLA, 23/5 - 2006 Satakieli laulaa naksuttelee venekatoksen rantalepikossa. Vastoin yleistä luuloa, se ei ole niinkään erityisen kaunista, mutta monimuotoista kylläkin. On outoa kohdata tällainen laji ennen niin karun merenrannan tuntumasta. Rantojen rääseiköityminen ja umpeenkasvu on tuonut rehevien lehtojen yölaulajan tännekin. Vielä erikoisemmalta tuntuu silti kuunnella kurkien kesäisiä huutoja Säpissä. Onhan se perinteisesti kaukaisen sydänmaan soitten lintu. Yllätyksekseni kuulin että saarella on pesinyt kurki jo vuosia. Minulle havainto oli aivan uusi. Komeat ovat siitä huolimatta kurkien kaikuvat ja raikuvat karkelot. Merenrantojen seuraava tulokas saattaisi olla laulujoutsen. Ensimmäisen kerran olen nyt kuullut laulujoutsenen kailotusta täällä kesäaikaan. Veikkaan että se on yleistyessään nopsasti mökkiläisen tappotoivelistalla, sen verran kovaääninen tämä kansallislintumme on. Johan sitä ovat tähtäilleet eräorganisaatiot ministeriä myöten. Luonnossa luontoa pitää olla sopivasti, eikä missään nimessä liikaa. Johan moisesta jo järkkyy luonnon tasapainokin! |
||
Säpin laiturilla. |
||
Heikin kaikki kaksitoista siemenperunaa. |
||
Ja piirikunnan pienin pottumaa. |
||
Sunnuntaipäivää Säpin Ulkolaskulla. |
||
Stina laiturin yläilmoista. |
||
Kesä on alkanut. Edit: Sain hieman exactimpaa factaa tutusta lähteestä, eli virkamies K:lta: "Säpin kurjenpesä löydettiin ensi kerran yli kymmenen vuotta sitten. Löytäjänä oli Karkun evankelisen opiston erämatkailulinjan noviisit. 90-l lopulla selvittelin Luvian saaristolintuja ja saatoin todeta, että jos metsäisestä saaresta löytyy aarin kokoinen suo, on todennäköistä että siellä pesii kurki. Iso lintu on aika mainio naamiotumaan matalaankin ruohikkoon, ja jos se kuulee lähestyjän tarpeeksi etäältä, se hiippailee Metsähallituksen kautta muuanne. Juuri eilen mukulan kanssa katseltiin 30 m päästä kun kurki hautoi alle hehtaarin suppasuossa. Iso osa kurjista pesii aivan kurjan kokoisilla soilla. Kuuminaisissa kurki & laulujoutsen pesivät sadan metrin päässä Selkämerestä. Kurki lienee pesinyt "aina", joutsen ainakin kolme vuotta (90-l kihlapari)." |
||
jan@janeerala.net |