Etusivulle
	KAUKANA MAAILMASTA,  28/3 - 2006                                                             Jos mielii jonnekin, mikä on kaukana kaikesta,                                                             kannattaa  suunnistaa Ulkolaskulle. Sieltä kun                                                             suksii  länteen,  saa seuraavaan kerran maata                                                             jalkojensa alle 233 kilometrin päästä naapuri-                                                             maan kamaralta.                                                             Ulkolaskua ulommaksi ei  juuri  Selkämeren                                                             rannoilla pääse.  Kovinakin pakkastalvina meri                                                             virtaa avoimena, tuulet ja merenkäynti pitävät                                                             siitä huolen. Jäänreuna on usein vahvimmillaan                                                             avomeren ääressä, samasta syystä.                                                             Tänä talvena näin ei ollut. Kävin Säpissä viikon-                                                             loppuna, lauantaina hiihtäen Kuuminaisista ja                                                             sunnuntaina sain kelkkakyydin joka mahdollisti                                                             hiihtämisen Räyhien kautta takaisin kotiin.                                                             Viidentoista  kilometrin sauvominen molempiin                                                             suuntiin olisi meikäläisen rapakunnolla silkkaa                                                             itsemurhaa.                                                              Huolimatta hyvästä kyydistä ison kelkan muka-                                                             vassa takakontissa  ihmettelen edelleen mikä                                                             moottorikelkkailussa viehättää.  Mitään luonto-                                                             elämyksiä se ei ainakaan minun silmiini tarjoa.                                                             Ellei siihen lasketa kaikkia niitä  töyssyjä joita                                                             ei huomaa ajoissa.                                                             Siitä huolimatta kiitos Tyynelle,  jonka kyydissä                                                             olin, ja joka joskus on vetänyt minua suksineni                                                             tossumopollaan Säpistä maihin asti, vaikkei sitä                                                             itse enää muista tai kenties halua muistaakaan.                                                             Meren puolella  jäätä oli  silmänkantamattomiin,                                                             mutta ahtautunutta ja niin heikon tuntuista, että                                                             Ulkolaskulle asti ei  ollut  menemistä.  Präälissä                                                             sai kokea etäisten  jääkenttien erämaisuuden;                                                             oli niin hiljaista, että kaukaa ulkomereltä kuului                                                             haahkojen  soidinta, vaikka  lintuja  ei erottanut                                                             edes  hyvillä  kiikareilla etsien. Näkymä oli kuin                                                             Pohjoisnavalta,  mutta kuudenkymmenen linnun                                                             muuttava merihanhiparvi kertoi muuta.                                                             Elämäni parhaimmat retket lienen tehnyt Ulko-                                                             laskun kieppeille juuri tähän aikaan vuodesta.                                                             Korkeilta  jääröykkiöiltä olen katsellut kevään                                                             ensimmäisten vesilintujen, allien ja haahkojen                                                             joikaamisia avomeren keväisessä sinessä.                                                             On sieltä silti muitakin muistoja.  Joskus isojen                                                             poikien kanssa jouduimme  lautalle joka irtosi                                                             kiintojään reunasta. Joku huomasi tapahtuman,                                                             ja juostuamme henkemme edestä takaisinpäin                                                             onnistuimme hyppäämään jo liki metrisen railon                                                             yli.  Ja silloinhan ei ollut kännyköitä sun muita                                                             apuvermeitä.                                                             Jokunen vuosi  myöhemmin jonain  aurinkoisena                                                             maaliskuun päivänä olin  Jaskan  kanssa jossain                                                             Ulkolaskun merenpuolella. Jäänreuna oli metrin                                                             vahvaa ja lujaa, mutta halkeamien välissä velloi                                                             paksu hyyde. Kuljimme vierekkäin, ja yhtäkkiä                                                             Jaska katosi näkyvistä. Olin jo huolestua, kunnes                                                             vettä pärskyvä pää pulpahti  esiin jääsohjosta.                                                             Jaska oli ajatellut, että näyttääpä tuokin heikolta,                                                             ja hypännyt penkalta tasajalkaa mereen. Herralle                                                             tuli pieni  kiire lintuaseman lämpimään, pakkasta                                                             kun oli reilut toistakymmentä astetta.                                                             Nyt ei pakkanen päässyt  puremaan, vaan tilanne                                                             oli lähinnä päinvastainen. Auringon helotuksessa                                                             hiihtomatka Makholmaan oli rankimmasta päästä;                                                             en älynnyt vähentää vaatetusta ja olin menehtyä                                                             lämpöhalvaukseen. Vaarallisia nämä Säpinmatkat!
	Keväinen sinitaivas.
	Ääntä ja vauhtia.
	Ulkolasku häämöttää.
	Näkymä Präälistä. Tyyne ikuistaa.
	Ja staijaa Ulkolaskun suuntaan.
	Kotiranta kaukana häämöttää.    Selkämeri, Pohjanlahti, Säppi ja Selkämeren kansallispuisto.
	Kruununmöljä, eikä mikään köyhän kaffepaikka!
	jan@janeerala.net