Etusivulle
SYYSKUUTA, 16/9 - 2005
Hurrikaanikauden avajaiset saatiin sitten
virallisesti käyntiin pienen myrskyn myötä,
joka oli trooppisen syklooni Marian jämiä.
Samalla täyttyi taas sademittari, mihin nyt
kylläkin on jo alettu tottumaan.
Loppukesähän oli tuulinen ja niin sateinen,
ettei kaavailtuja vieraspurjehduksia ollut
yksinkertaisesti järkevä toteuttaa, mistä
syystä olen potenut lähes kroonista huonoa
omaatuntoa. Säästä johtuen jäi tänä vuonna
myös matkapurjehdukset tekemättä, sekin
jotain mitä ei ole ennen tapahtunut. Joten
sorry vaan Kapa ja muut; Force majeur!
Tuuli nosti vesiä sen verran, että laitureilla
nähtiin jopa niitäkin veneenomistajia, joita
kevään vesillelaskun jälkeen ei ole juuri
rantaankaan ilmaantunut. On yllättävää ja
silti yleistä, että satamissa huomattavakin
osa veneistä ei kesän aikana käy missään.
Ikuiseksi mysteeriksi kai jäänee, miten
jotkut viitsivät nähdä kaikki vesillelaskujen
ja nostojen vaivat vain sen takia, että saavat
sitten murehtia miten kippo jaksaa. Ja jos
eivät itse murehdi, niin niitten perään saa
sitten joku muu katsella.
Ellistäkin oli pakko viedä tekstiilit pois, sade
ja kylmyys ei ilman lämmitystä jaksa enää
pitää paikkoja kuivana. Sikäli asiat ovat
kohdallaan, että tämä aika vuodesta kuuluu
olla tällainen, ja syksyn tuleminen on vain
vaihteluksi. Saahan pikkupurrella vielä tehdä
muutaman Säpin reissun, elleivät kelit aivan
kauheiksi mene. Koputellaan skantäkkiä!
Tuuli tuivertaa. Myrskyinen ulappa kiehtoo aina.
Rengaskari ja Pihlavaluoto. Matala rannikko
pitää huolen siitä, ettei isoa aallokkoa synny.
Laituri
kuin
valtiopolitiikkaa. Nousuvettä on varottava.
Makholmainen
evakkoretki. Ja kesäkauden loppu.