Paljon olen kuullut puhuttavan ikimuistoisista
                                              Räyhäin öistä. Miten voimakkaana meren kohina
                                              kuului nukkuvan korvaan lautaseinän läpi.
                                              Miten pienellä riuttasaarella saattoi lämpimässä
                                              elokuun yössä olla yötä kymmenkuntakin vene-
                                              kuntaa, kaikki Makholman tai Viasveden kulma-
                                              kunnilta, kaikki toisensa tuntien. Nuotiotulet
                                              loimusivat, siikaa savustettiin ja äijät tekivät
                                              punsseja. Täyttä elämää, siis.
                                  
                                              Perämoottori tuli ja tappoi Räyhän yöt. Nopeat
                                              veneet mahdollistivat kalastajalle yöpymisen
                                              kotisängyssä, ja kalakoppien laverit saivat
                                              jäädä oman onnensa nojaan. Myöhemmin myös
                                              kalataloudesta saatavien tulojen hiipuminen
                                              teki lopun kämppäelämästä, sitä kun oli oltava
                                              tietty määrä vuositulosta, jotta valtionmaalta
                                              sai luvan vuokrata paikan kalamajaa varten.

                                              Todennäköisesti perämoottori mullisti muutenkin
                                              rannikkoelämää enemmän kuin mitä siirtyminen
                                              seileistä ja airoista keskimoottoriveneisiin teki.
                                              Ainakin purjehdustaito hukattiin lopullisesti,
                                              Wikulla varustetussa kalapaatissahan oli yleensä
                                              priiliseilit varmuuden varalle, mutta peräprutku-
                                              venettä ei vaan voi seilata.

                                              90-luvulla, silloin kun suurin osa Räyhien kala-
                                              majoista olisi vielä ollut kunnostettavissa, tuttu
                                              virkamies pohdiskeli erivapauden hankkimista
                                              majojen haltioille pitää ja entisöidä ne,  ilman
                                              kalataloustuloa. Hän kuitenkin järkeili, etteivät
                                              ihmiset enään ymmärtäisi kalamaja-asutuksen
                                              alkuperäistä ajatusta, vaan syntyisi pikemminkin
                                              murhetta ja hammasten kiristystä, jos ei saisi
                                              lupaa tehdä ties mitä kesämökkirakennelmia.
                                               
                                              Räyhän yöt vaipuivat lopulliseen unholaansa,
                                              kuten saaren viimeiset kalakopitkin. Tänään on
                                              muutama maja vielä pystyssä,  pari  jotenkin
                                              vielä asuttavassakin kunnossa, muistuttamassa
                                              ajasta joka ei taatusti palaa.