Etusivulle
FLEIVIIKI, 14/4 - 2006
Jottei illuusioni jokisuistosta sinä laajana
ja luonnonrikkaana eldoradona kuin se oli
nuoruudessani tärväytyisi, poikkean siellä
enintään pari-kolme kertaa vuodessa.
Maantieteellisesti ja linnustollisesti alue ei
ole ehkä paljoakaan muuttunut, mutta sen
laiteilla lisääntyvä asutus ja teolliset raken-
teet rajaavat kosteikkomaan alati pienene-
vämmäksi saarekkeeksi.
Myös siviilisaation äänet ovat voimistuneet.
Mopojen, autojen, moottorisahojen ja taivas
yksin tietää minkä kaiken muun, konsertti
peittää alleen ruovikonreunan hennommat
passiot.
Mutta juuri tämä hetki vuodesta muodostaa
poikkeuksen. Hanhien, kurkien ja joutsenten
kailotus on niin voimakasta, että se häivyttää
jo ihmistoiminnankin hälyt. On unohtumaton
elämys katsella ja kuunnella, miten kurkien
parvi laskeutuu taivaan korkeuksista hitaasti
kaarrellen Launaisten tulvaniitylle.
Ja sitten on vielä Onni, Onska tai Onnimanni.
Suiston vanha velho ja tuntija tuli Fleiviikin
niityn laidalla vastaan suksineen, kuten tähän
aikaan vuodesta kuuluukin. Pelkästään Onnin
olemusta vilkaisemalla tiedän, että oleellinen
osa sitä suistomaata, mitä olen pelännyt me-
nettäväni, on edelleen olemassa.
Onni ja jonkun päiviltä päästämä varis.
Voi varesta.
Onnin kaverina Lasse ja kunnon saapassukset. Muulla
ei täällä pysty kulkemaankaan tähän aikaan vuodesta.
Palanen suistosta. Fleiviikin niittyä pilkottaa taustalla.
Onnimanni loukkudesign. Ekologinen jalanjälki ei ole suuri.
Kokemäenjoki, jokisuisto, Kivini, Launainen ja Raumanjuopa.
Rantalepikön arkeologiaa.