Etusivulle
ARKTISIA ASKAREITA, 9/4 - 2006
Harmaat retalepilvet kiitävät vauhdilla
puitten latvoja viistäen. Matalan rintamat
seuraavat toisiaan vuorokauden välein.
Tuulee ja tihuttaa. Ilmanala on muuttunut
yllättävän kesäiseksi.
Rannassa näkymät ovat toisenlaiset.
Valkoisena hohkava lumen peittämä jää-
lakeus ulottuu niin kauas kuin katse kantaa.
Vaikka maissa on jo keväistäkin, niin jään
rannaton autious muistuttaa maisemaa
lähinnä pohjoisnavalta.
Jään vetovoimaa on silti vaikea vastustaa.
Tyhjyyden keskellä kulkeminen synnyttää
omanlaisensa kokemuksensa. Siellä kulke-
minen on sukua purjehtimiselle tai tunturi-
vaelluksille.
Viikonlopun kauniimpi välipäivä antoi talven
ehkä viimeisen tilaisuuden tehdä pidempi
retki jäälle. Hiihdin Kuuminaisista Luoteen
Räyhään, avomeren reunaa kiertäen.
Jos jäällä on autioutta, niin yksinäistä siellä
ei takuulla ole. Avomeren puolella soidinteli
tuhansia haahkoja, kaikkien muitten lintujen
lisäksi. Kuten kurkia, merikotkia, joutsenia,
ristisorsia, meriharakoita, tyllejä ja lokkeja.
Vain joitakin mainitakseni.
Eikä yhtään moottorikelkkaa. Ei ainuttakaan!
Makholma. Jorkku ei hellitä.
Ensin Räyhiin.
Josta avomeren reunaa Luoteen Räyhiin.
Etelään, Luvian suuntaan.
Luoteen Räyhät.
Pohjoiseen, Kuuminaisten saariin.
Viasvedenlahti, Selkämeri, Pohjanlahti, Selkämeren Kansallispuisto.
Kevään messevä ykkösaihe.