Etusivulle
NYT OLEN NÄHNYT KAIKEN, 11/7 - 2005
Kaukana
ulkomerellä ja vaikeasti
saavutettavissa
olevalle Säpin saarelle saapuvat veneilijät ovat
yleensä matkaveneilijöitä tai muuten tottuneita
merenkulkijoita, takavuosina porukka koostui
pääasiassa kalastajista tai saaren luonnosta ja
kulttuurista kiinnostuneista.
Tilanne on muuttunut radikaalisti nopeitten
moottoriveneitten yleistyessä. Säpissä on silti vielä
nähtävissä hiven entisaikojen merenkulullisesta
perinteestä, joskin erilaiset urheiluun liittyvät
harrastukset näyttävät syrjäyttävän luonto-
kokemukseen pohjautuvat motiivit vierailuille.
Viikonloppuna lainasin taas naapurilta miehistön,
(Arttu 10v.) ja yhdessä seilasimme Säppiin, jossa
olimme yötä. Lauantai oli helteinen ja tyyni, mutta
laiturissa oli yllätykseksemme vain muutama vene,
ja vanha puupurtemme pääsi ennen iltaa jopa
laiturin päätyyn, ainoaan turvalliseen paikkaan,
jos ei möljän sisäpuolta lasketa mukaan.
Yleensähän saarelle tultaessa käy niin, että sataman
jo häämöttäessä, jostain kaukaa tuntemattomasta
pärähtää paikalle nopea moottorivene, joka lahden
suulla ohittaen vie viimeisenkin vapaan paikan,
asettuen usein kyljittäin mitätöiden loputkin
mahdollisuudet kiinnittäytyä edes peräankkuriin.
Varsinainen ryysis alkoi vasta iltapäivällä, ja silloin
alkoi jo tehdä ahdasta pienemmillekin peräprutkuille.
Kaikki kun haluavat juuri laituriin, eikä missään
nimessä laiturin takuiseen rantaan, johon kevyen
veneen on yhtä helppo kiinnittyä. Melamajavien
kajakistit sentään rantautuivat maihin, ja telttailivat
saarella viikonlopun.
Olen Säpissä vuosien varrella nähnyt yhtä sun toista,
mutten vielä uivaa olohuonetta plyysisohvineen. Nyt
tuli sitten tämäkin ihme todettua. Matruusini hoiti
tapansa mukaan veneitten kiinnitykset, ja vastaanotto
oli perinteiseen tapaan myönteinen.
Sisämaalainen urheilusukeltajaryhmä laivasi iltayöllä
tullessaan grillit tuoleineen keskelle yöpuuhun
vetäytyvää laiturikuntaa. Aamulla porukka käytti
kompressoriaan tuntitolkulla paineilman tuottamiseen.
Matruusin kanssa vetäydyimme majakan korkeuksiin,
joskin infernaalinen meteli kantoi jopa sinnekin asti.
Sunnuntaipäivän parhaan esityksen tarjosi kenties
viikonlopun rasituksista uupunut fiskarimies, joka
rymisteltyään kiville enemmän kuin kerran, hoiti
kuivilta pääsemisen tyylikkäästi vesiltä käsin a la
naturelle. Suorastaan kateeksi käy toisten osaaminen.
Tosin kipparilla oli hieman vaikeuksia päästä takaisin
alukseensa, mutta ainahan uusissa innovaatioissa
on pientä hiomisen varaa.
Säpissä tapahtuu aina, ja jos ei, niin sitäkin parempi.
Tänne palaamme vielä, kunnes pian koittava talvikausi
meidät armahtaa.
olevalle Säpin saarelle saapuvat veneilijät ovat
yleensä matkaveneilijöitä tai muuten tottuneita
merenkulkijoita, takavuosina porukka koostui
pääasiassa kalastajista tai saaren luonnosta ja
kulttuurista kiinnostuneista.
Tilanne on muuttunut radikaalisti nopeitten
moottoriveneitten yleistyessä. Säpissä on silti vielä
nähtävissä hiven entisaikojen merenkulullisesta
perinteestä, joskin erilaiset urheiluun liittyvät
harrastukset näyttävät syrjäyttävän luonto-
kokemukseen pohjautuvat motiivit vierailuille.
Viikonloppuna lainasin taas naapurilta miehistön,
(Arttu 10v.) ja yhdessä seilasimme Säppiin, jossa
olimme yötä. Lauantai oli helteinen ja tyyni, mutta
laiturissa oli yllätykseksemme vain muutama vene,
ja vanha puupurtemme pääsi ennen iltaa jopa
laiturin päätyyn, ainoaan turvalliseen paikkaan,
jos ei möljän sisäpuolta lasketa mukaan.
Yleensähän saarelle tultaessa käy niin, että sataman
jo häämöttäessä, jostain kaukaa tuntemattomasta
pärähtää paikalle nopea moottorivene, joka lahden
suulla ohittaen vie viimeisenkin vapaan paikan,
asettuen usein kyljittäin mitätöiden loputkin
mahdollisuudet kiinnittäytyä edes peräankkuriin.
Varsinainen ryysis alkoi vasta iltapäivällä, ja silloin
alkoi jo tehdä ahdasta pienemmillekin peräprutkuille.
Kaikki kun haluavat juuri laituriin, eikä missään
nimessä laiturin takuiseen rantaan, johon kevyen
veneen on yhtä helppo kiinnittyä. Melamajavien
kajakistit sentään rantautuivat maihin, ja telttailivat
saarella viikonlopun.
Olen Säpissä vuosien varrella nähnyt yhtä sun toista,
mutten vielä uivaa olohuonetta plyysisohvineen. Nyt
tuli sitten tämäkin ihme todettua. Matruusini hoiti
tapansa mukaan veneitten kiinnitykset, ja vastaanotto
oli perinteiseen tapaan myönteinen.
Sisämaalainen urheilusukeltajaryhmä laivasi iltayöllä
tullessaan grillit tuoleineen keskelle yöpuuhun
vetäytyvää laiturikuntaa. Aamulla porukka käytti
kompressoriaan tuntitolkulla paineilman tuottamiseen.
Matruusin kanssa vetäydyimme majakan korkeuksiin,
joskin infernaalinen meteli kantoi jopa sinnekin asti.
Sunnuntaipäivän parhaan esityksen tarjosi kenties
viikonlopun rasituksista uupunut fiskarimies, joka
rymisteltyään kiville enemmän kuin kerran, hoiti
kuivilta pääsemisen tyylikkäästi vesiltä käsin a la
naturelle. Suorastaan kateeksi käy toisten osaaminen.
Tosin kipparilla oli hieman vaikeuksia päästä takaisin
alukseensa, mutta ainahan uusissa innovaatioissa
on pientä hiomisen varaa.
Säpissä tapahtuu aina, ja jos ei, niin sitäkin parempi.
Tänne palaamme vielä, kunnes pian koittava talvikausi
meidät armahtaa.
Art Deco, plyysisohva ja Säpin horisontti.
Kesä luonnon helmassa.
Guttaperkkavenettä tulee ja menee. Rusketus on tärkeintä.
Matruusi hoitaa
logistiikan ja Makholman tytöt viihtyvät.
Konstit on monet, eikä hätä lue lakia. Täydet tyylipisteet.
Asiantuntijaraati seuraa silmä tarkkana, milloin mitäkin.
Hetkellisesti oli näinkin rauhallista. Pidä Säppi, puolesi!
Tässä ollaan vielä menossa. Land Ohoy!