Etusivulle
SAMASSA LIEMESSÄ, 4/8 - 2005
Makholman rannalta avautuvalla Säpin saaren
merialueella on veneliikennettä tavattoman
vähän. Kauniinakin kesäpäivänä saattaa Luvian
ja Reposaaren väliä kulkea vain jokunen alus.
Syksyn tullen ja huonojen kelien vallitessa on
avomerellä joskus suorastaan aavemaisen
autiota. Hyvä silti näin kuin päinvastoin.
Pori ei ole mikään veneilykaupunki, eikä perus-
porilainen tiedä merestä muuta kuin mitä
Kallon rannasta tai Yyterin dyyneiltä on nähnyt.
Vaikka täällä on erinomaiset mahdollisuudet
pitää venettä, niin jopa Rauman kanaalista
löytyy enemmän paattia kuin Meri-Porista.
Voi sanoa, että matka- ja huviveneily loppuu
Pohjanlahdella Luvian tienoille. Tästä pohjoiseen
alkaa pienten kalapaattien valtakunta. Niitä
sitten riittääkin, illan tullen ne ilmestyvät kuin
tyhjästä, ja virittelevät pyydyksensä matka-
veneilijän päänmenoksi.
Jokaisella vesilläliikkujalla on omat ikimuistettavat
kohtaamisensa. Kenellä luontokappaleitten, kenellä
tuttujen ja kenellä virkavallan kesken.
Kesäisin olen vaimoni kanssa viettänyt yleensä
jonkun viikon Ahvenanmaata kiertäen, mutta tänä
vuonna matkaan ei ollut mahdollisuutta. Näin ollen
myös muistettavat merelliset tapaamiset ovat
jääneet todella vähäisiksi. Tässä kuitenkin joitain
pieniä huomioita täältä Säpin nurkilta.
S/Y Ottiliana
useampikin Scylla, ei meillä juuri törmää muuhun
kuin S/Y Ottilianaan, joka tässä seilaa virsikirjaa
leppoisassa kelissä. Missähän ne muut Scyllat
oikein purjehtivat? Puupurjevene alkaa muutenkin
olemaan todellinen harvinaisuus.
S/Y Pauliina
Joka kesä Paul ja S/Y Pauliina tekevät
Ahvenanmaan Eckeröstä muutaman viikon
kierroksen Valassaarten karikkoihin.
Muutamana vuonna olemme osuneet juuri
samaksi yöksi Kylmäpihlajan majakkasaarelle,
ja Pauliinasta on tullut hyvä tuttu monen muun
samalla tavalla tavatun matkapurjehtijan tavoin.
Tänä vuonna näytti siltä ettei tuttuja tavata,
mutta kryssiessäni eräänä päivänä lahdella
näin tutun aluksen, ja Pauliinahan siellä oli
muutaman mailin päässä, vuotuisella Meren-
kurkun matkallaan.
Oikean matkapurjehtijan tuntee jo naama-
värkistäkin.
M/S Merina
Kaukaa horisontista ilmestyy valtavan
kokoinen katiska. Kalastusalus Merina
rahtaa kannellaan hylkeenkestävää ns.
push-up rysää. Ruotsistako mahtoi olla
tulossa?
M/S Kaljateltta
Joku vuosi takaisin rantauduimme Uuteen-
kaupunkiin, Pakkahuoneen vierassatamaan.
En yleensä pidä näistä suosituista paikoista,
mutta sää oli huono ja oli tarvetta kauppa-
ym. palveluille.
Satama oli tapansa mukaan täynnä, ja olimme
siellä kylki kyljessä kuin sillit tynnyrissä. Yöllä
oli muuten rauhallista, mutta vastarannalla oli
ravintolalaiva, josta lähti kauhea meteli.
Avotilaa kattoi keltainen pressu, jonka takia
ristin sen kaljateltaksi.
Hitan vastalauseista huolimatta halusin viettää
seuraavan yön jossain muualla, ja seilasimme
seuraavana päivänä tuulessa ja sateessa
Isokarin luotsisatamaan. Ehtoolla istuin Ellin
sitloorassa seuraten riskilöitten touhuja laiturilla
ja läheisessä aallonmurtajassa, jossa niitä pesii
satoja, kun katse tavoitti merkillisen keltaisen
pisteen merellä.
Jo vain oli se sama keltainen kaljateltta, joka
asettui yöksi riekkuvine ryhmineen viereemme
vanhaan laivalaituriin.
Seuraavana kesänä istuskelin eräänä päivänä
Säpin laiturilla, kun edustalle saapui turisteja
kuljettava troolari. Jotain tuttua aluksessa oli ?
Voi hyvät hyssykät... eikö se ollut taas samainen
kaljateltta!
Nyt se tunnistaa nimen M/S Empaatti, ja rahtaa
kylläkin hiljaisempaa väkeä Säppiin kuin aikanaan
etelämpänä. Olemme jopa oppineet jonkinlaiseen
rauhanomaiseen rinnakkaiseloon keskenämme.
Kuvassa vihkiseurue pappeineen odottamassa
maihinkuljetusta Säpin saarelle, 31/7 -05.
kaupunkiin, Pakkahuoneen vierassatamaan.
En yleensä pidä näistä suosituista paikoista,
mutta sää oli huono ja oli tarvetta kauppa-
ym. palveluille.
Satama oli tapansa mukaan täynnä, ja olimme
siellä kylki kyljessä kuin sillit tynnyrissä. Yöllä
oli muuten rauhallista, mutta vastarannalla oli
ravintolalaiva, josta lähti kauhea meteli.
Avotilaa kattoi keltainen pressu, jonka takia
ristin sen kaljateltaksi.
Hitan vastalauseista huolimatta halusin viettää
seuraavan yön jossain muualla, ja seilasimme
seuraavana päivänä tuulessa ja sateessa
Isokarin luotsisatamaan. Ehtoolla istuin Ellin
sitloorassa seuraten riskilöitten touhuja laiturilla
ja läheisessä aallonmurtajassa, jossa niitä pesii
satoja, kun katse tavoitti merkillisen keltaisen
pisteen merellä.
Jo vain oli se sama keltainen kaljateltta, joka
asettui yöksi riekkuvine ryhmineen viereemme
vanhaan laivalaituriin.
Seuraavana kesänä istuskelin eräänä päivänä
Säpin laiturilla, kun edustalle saapui turisteja
kuljettava troolari. Jotain tuttua aluksessa oli ?
Voi hyvät hyssykät... eikö se ollut taas samainen
kaljateltta!
Nyt se tunnistaa nimen M/S Empaatti, ja rahtaa
kylläkin hiljaisempaa väkeä Säppiin kuin aikanaan
etelämpänä. Olemme jopa oppineet jonkinlaiseen
rauhanomaiseen rinnakkaiseloon keskenämme.
Kuvassa vihkiseurue pappeineen odottamassa
maihinkuljetusta Säpin saarelle, 31/7 -05.
Sitten on pienempiä kohtaamisia, tässä Luvialaisittain.
Ja muita tapaamisia. Kuten Säpissä.