Etusivulle
SUKSI SUISTOON, 29/11 - 2005
Olen aina ajatellut osaavani, jos en muuta,
niin kaksi asiaa. Toinen on suksia suolle,
ja toinen on kävellä. Kävelemisen osaaminen
ei ole itsestään selvää; hyvä kävelijä ei väsy,
vaan pystyy kulkemaan vaikka koko päivän,
vaelteleminen luonnollisena olomuotona.
Hyvän kulkijan tunnistaa usein jo kaukaa;
kehon rytmi on nouseva ja laskeva koska
jalkoja nostetaan eikä niitä raahata.
Märässä maastossa kulkemisessa tämä hyve
on välttämättömyys, muuten vain väsyy ja
kastelee itsensä.
Vaikka en ole aikoihin tarponut juuri missään,
onnistuin kiertämään melkein kuivin jaloin
Fleiviikin rantaniityn Kokiksen jokisuistossa.
Niin integroitunutta elämäni on ollut Nokian
vanhoihin pitkävartisiin, että vain kerran sain
jokivettä saappaanvarteen, ja sekin, koska
unohdin pitäväni muutaman sentin lyhyempiä
muotijalkineita.
Mutta suistossa pienet puljut ovat aina paikal-
laan. Miten muuten saisi sukkiinsa tosielämän
sulotuoksuja?
Hiljaa virtaa Raumanjuopa.
Ruoko kurottelee taivaisiin.
Fleiviikin niityn reuna.
Nousuvara.
Mökkiläisen
ylellisyyksiä.
Portti niitylle.
Viidakko valtaa kaiken.