Etusivulle
	ELÄMYSMATKAILUJA,  13/3 - 2006                                                             Jokin merkillinen kohtalonyhteys sitoo minut                                                             Säpin sareen.  Vaikka en siellä varsinaisesti                                                             mitään tee, niin sinne on päästävä, oli kesä                                                             tai talvi. Vuoden kohokohtia on luonnollisesti,                                                             kun pitkän talven jälkeen saa kevätauringon                                                             huikaisevassa valossa hiihdellä saareen.                                                             Kulunut viikonloppu oli ensimmäinen jolloin                                                             oli jäätä Säppiin asti, aivan kuten vuosi tai                                                             kaksi takaisin, ja lauantaina pääsinkin sinne.                                                             Kun sukset karahtivat Krävelin kivikkoon, oli                                                             kuin olisi kotiin tullut. Korppipari kronksutteli                                                             kotoisasti rantametsässä. Ne olivatkin tämän                                                             retken ainoat havaitsemani linnut.                                                             Lieköhän samat korpit jotka mahdollisesti                                                             pelastivat henkeni toissakeväänä?                                                             Olin kuten nytkin tullut hiihtäen Kuuminaisista,                                                             mutta jää oli silloin paikoitellen heikkoa, mikä                                                             pakotti tekemään ylimääräisiä kiertoliikkeitä.                                                             Takaisin piti mennä samaa reittiä seuraten.                                                             Parin kilometrin päässä rannasta lensi eteeni                                                             korppipari kovasti äännellen. Laskin itsekseni                                                             leikkiä että haaskalinnutkin jo kerääntyvät                                                             saaliinjaolle. Toinen korpeista laskeutui eteeni                                                             jäälle edelleen kovasti kronksutellen. Tämä                                                             oli jo niin tavatonta, että pysähdyin ja katsoin                                                             kiikarilla, mikä tätä yleensä arkaa siivekästä                                                             oikein vaivasi.                                                             Silloin näin, että tumma ja kiiltävä jää oheni                                                             välissämme avoimiksi tuulensilmiksi. Jäät                                                             heikkenivät kaikkiin suuntiin, ja jouduin pakit-                                                             tamaan kilometrin ennenkuin pääsin tuloreitille                                                             josta olin jotenkin harhautunut pois. Muistan                                                             luvanneeni, että jos tästä selviän, en koskaan                                                             mene jäälle enää, tai jos menen, täytyy sen                                                             olla vähintäin metrin vahvaa.                                                             Nytkään ei paluumatka sujunut täysin murheetta,                                                             vaan oli suunnistettava kompassin avulla, koska                                                             lumisade, tosin heikko sellainen, vei näkyvyyden                                                             tyystin.  Vasemmalla  avomeri, oikealla  rannaton                                                             lahdenpohjukka, ei yhtään tehnyt mieli eksyä.                                                             Loukkeennokassa kelkkasafari oli kusitauolla,                                                             joten säädyllisyyden nimissä jouduin tekemään                                                             vielä ylimääräisen väistöliikkeen.                                                             Tällaisia ovat keväiset Säpinmatkat, arvaamat-                                                             tomat mutta luontoelämyksiä täynnä.
	Fillari jäi tähän ja Säppi häämöttää.
	Ei sitten muuta kuin latua.
	Viralliset tervetulotoivotukset Kruununmöljässä.
	Prakala.
	Jäitä on.
	Säpinhullut tuntee näköjään jo kaukaa...    Viasvedenlahti, Selkämeri, Pohjanlahti, Kansallispuisto, Säppi, Sebbskär.
	Paluu;  Koillinen 70 astetta.
	jan@janeerala.net